Haastattelu: Markku Pelkonen - Ope-drillausta niille, jotka uskaltavat tutkailla itseään


Ope-drillausta niille, jotka uskaltavat tutkailla itseään

Markku Pelkosen lapsuudenperhe muutti Yhdysvaltoihin silloin, kun hän oli 2.-luokalla. ”Erilaisuutta voi hyödyntää ja käyttää voimavarana, kun on avoimin mielin. Pääsin tilanteessa aika nopeasti ”niskan päälle”. Opin kielen muutamassa kuukaudessa lukemalla isän ostamaa "sanakirjaa" ja harjoittelemalla taloyhtiön vanhuksien kanssa. Sosialismi (Suomi) kiinnosti kylmän sodan aikana. Chigagossa pidettiin kouluissa tavauskilpailuja (Spelling bee) ja pärjäsin niissä kaupungin tasolla.  Aloitin kolmannella luokalla sanomalehtien jakamisen aamuisin, että saan kasettisoittimen. Olisin siirtynyt suoraan 8. luokalle kuudennelta, mutta sitten palasimme Suomeen,” tiivistää Pelkonen lapsuudenkokemuksiaan.

”Jouduin Lahdessa rokkareiden silmätikuksi ja sain viikoittain turpaan. Kaverit pitelivät välillä kallista farkkurotsia, ettei se mene likaiseksi, kun minua kourmuutettiin. Arvosanat liukuivat alamäkeä, ja lopulta minut erotettiin koulusta ja siirrettiin toiseen kouluun. 9. luokan aikana sain arvosanoja petrattua sen verran, että pääsin lukioon. Tein lukion jälkeen töitä leipätehtaalla ja kuulin, että opettajan sijaisuuksista saa ihan hyvin palkkaa. Tein siis niitä ja sitten erään koulun rehtori soitti isälleni ja käski komentaa minut hakemaan opettajankoulutukseen. Vuosina 1990–1994 opiskelin Savonlinnan OKL:ssä.”

Pelkonen kuvaa hurahtamistaan ATK-opetukseen värikkäin sanakääntein. Värikkäitä olivat kalvotkin, joita hän opetteli koneellaan tekemään. Hän sai osaamisestaan valtavasti hyvää palautetta. ”Taisin uskoa, että internet korvaa opettajan.” Opintojen jälkeen Pelkonen työskenteli normaalikoulussa, mutta oli perustanut myös toiminimen, jonka kautta teki multimediaa isoille yrityksille. ”Kasvoin irti opettajan työstä ja tein e-romppuja entisten oppilaideni kanssa. Heidän kanssaan olin koulussa värkännyt verkkolehtiä. Opimme kantapään kautta projektinhallintataitoja! Vuonna 2000 irtisanouduin virastani yliopistolla.”

Toimittuaan 15 vuotta yrittäjänä, Pelkonen huomasi, ettei ollut oppinut kovinkaan paljon uutta 10 vuoteen. Mikä neuvoksi? Hän päätti tehdä elämäntapamuutoksen ja ottaa itsensä kehittämisen osaksi arkea. Kolmessa-neljässä vuodessa Pelkonen opetti itsensä uusille tavoille. Hän alkoi kiinnittää huomiota uneen, ravintoon ja liikuntaan. ”Datan kerääminen ja faktat herättävät huomaamaan tilanteen, enkä voinut huijata itseäni uskomaan itsestäni jotain muuta” hän kertoo.

Joka päivä hän käyttää opiskeluun 2–3 tuntia: ”Kun luovuin työsuhdeautosta, pystyn tekemään sitä työmatkoilla”, Pelkonen tarkentaa. ”Minulle on tullut rohkeutta puhua kiusallisistakin asioista ja pohtia juurisyitä. Häpeän tunteen menetin jo lapsena ja nuorena, mutta syväanalyyseihin esimerkiksi itseni kanssa olen oppinut vasta elämäntapamuutoksen kautta.”

”Ihmiset tekevät hyviä tavoitteita, mutta niiden yhteydessä pitää tarkentaa, millainen ihminen haluaa olla. Pitää uskaltaa kohdata se kipu, että katsoo itseään. Kun määrittelee identiteetin ja oikeasti uskoo siihen (mikä on hyvä versio itsestä), alkaa liikkua oikeaan suuntaan kohti tavoitteita.” Pelkonen kuvaa olleensa aiemmin to do -listamies, mutta oppineensa nyt suuntaamaan toimintaansa tulevaisuuden visualisoinnin avulla. ”Ajattelen, että opettajuudessa se tarkoittaa sitä, että kantaa vastuunsa oppilaista, kehittää itseään ja auttaa toisia. Digitaalinen on opittavissa olevaa ja se avaa mahdollisuuden ymmärtää lasten ja nuorten oppimista paremmin.”

Pelkonen sanoo, että hänen mielestään keskusteluun pitäisi nostaa, että formaalin koulutuksen määrän lisääminen ei automaattisesti lisää osaamista. Maailmalla on tutkittu, paljonko ihminen aidosti oppii esim. neljässä vuodessa yliopistoissa ja todettu, että opintoajan pidentäminen ei suoraan korreloi osaamisen lisääntymisen kanssa. Siksi opettajienkin tulisi ottaa vastuuta oman osaamisensa kehittämisestä eli vaikkapa testauttaa omaa opetussuunnitelmaosaamistaan vuorovaikutuksessa kollegojen kanssa.

”Jos ilmiöt ja käsitteet tuntuvat vierailta, yritän saada ne haltuun. Ei saa uhriutua, vaan on otettava vastuu itsestään. Esimiehenä Otavan Oppimisen palveluissa teemme tiiminä yhdessä tiettyjä tavoitteita ja puhumme niistä. Sovimme työnjaosta ja vastuusta. Yritän soveltaa ajatustani oman elämäni haltuun ottamisesta myös työhöni. Se tarkoittaa valtavasti keskusteluja ja jokaisella pitää olla aikaa tehdä myös muuta kuin työtä. Luovuutta ja vapaata vuorovaikutusta tarvitaan, jotta pärjäämme roboteille tulevaisuuden työmarkkinoilla.”

Teija Mursula