Ope-drillausta niille, jotka uskaltavat tutkailla itseään
Markku Pelkosen lapsuudenperhe muutti Yhdysvaltoihin
silloin, kun hän oli 2.-luokalla. ”Erilaisuutta voi hyödyntää ja käyttää
voimavarana, kun on avoimin mielin. Pääsin tilanteessa aika nopeasti ”niskan
päälle”. Opin kielen muutamassa kuukaudessa lukemalla isän ostamaa
"sanakirjaa" ja harjoittelemalla taloyhtiön vanhuksien kanssa.
Sosialismi (Suomi) kiinnosti kylmän sodan aikana. Chigagossa pidettiin
kouluissa tavauskilpailuja (Spelling bee) ja pärjäsin niissä kaupungin
tasolla. Aloitin kolmannella luokalla sanomalehtien jakamisen aamuisin,
että saan kasettisoittimen. Olisin siirtynyt suoraan 8. luokalle kuudennelta,
mutta sitten palasimme Suomeen,” tiivistää Pelkonen lapsuudenkokemuksiaan.
”Jouduin Lahdessa rokkareiden silmätikuksi ja sain
viikoittain turpaan. Kaverit pitelivät välillä kallista farkkurotsia, ettei se
mene likaiseksi, kun minua kourmuutettiin. Arvosanat liukuivat alamäkeä, ja
lopulta minut erotettiin koulusta ja siirrettiin toiseen kouluun. 9. luokan
aikana sain arvosanoja petrattua sen verran, että pääsin lukioon. Tein lukion
jälkeen töitä leipätehtaalla ja kuulin, että opettajan sijaisuuksista saa ihan
hyvin palkkaa. Tein siis niitä ja sitten erään koulun rehtori soitti isälleni
ja käski komentaa minut hakemaan opettajankoulutukseen. Vuosina 1990–1994
opiskelin Savonlinnan OKL:ssä.”
Pelkonen kuvaa hurahtamistaan ATK-opetukseen värikkäin
sanakääntein. Värikkäitä olivat kalvotkin, joita hän opetteli koneellaan
tekemään. Hän sai osaamisestaan valtavasti hyvää palautetta. ”Taisin uskoa,
että internet korvaa opettajan.” Opintojen jälkeen Pelkonen työskenteli
normaalikoulussa, mutta oli perustanut myös toiminimen, jonka kautta teki
multimediaa isoille yrityksille. ”Kasvoin irti opettajan työstä ja tein
e-romppuja entisten oppilaideni kanssa. Heidän kanssaan olin koulussa värkännyt
verkkolehtiä. Opimme kantapään kautta projektinhallintataitoja! Vuonna 2000
irtisanouduin virastani yliopistolla.”
Toimittuaan 15 vuotta yrittäjänä, Pelkonen huomasi, ettei
ollut oppinut kovinkaan paljon uutta 10 vuoteen. Mikä neuvoksi? Hän päätti
tehdä elämäntapamuutoksen ja ottaa itsensä kehittämisen osaksi arkea.
Kolmessa-neljässä vuodessa Pelkonen opetti itsensä uusille tavoille. Hän alkoi
kiinnittää huomiota uneen, ravintoon ja liikuntaan. ”Datan kerääminen ja faktat
herättävät huomaamaan tilanteen, enkä voinut huijata itseäni uskomaan itsestäni
jotain muuta” hän kertoo.
Joka päivä hän käyttää opiskeluun 2–3 tuntia: ”Kun luovuin
työsuhdeautosta, pystyn tekemään sitä työmatkoilla”, Pelkonen tarkentaa.
”Minulle on tullut rohkeutta puhua kiusallisistakin asioista ja pohtia
juurisyitä. Häpeän tunteen menetin jo lapsena ja nuorena, mutta
syväanalyyseihin esimerkiksi itseni kanssa olen oppinut vasta
elämäntapamuutoksen kautta.”
”Ihmiset tekevät hyviä tavoitteita, mutta niiden yhteydessä
pitää tarkentaa, millainen ihminen haluaa olla. Pitää uskaltaa kohdata se kipu,
että katsoo itseään. Kun määrittelee identiteetin ja oikeasti uskoo siihen
(mikä on hyvä versio itsestä), alkaa liikkua oikeaan suuntaan kohti
tavoitteita.” Pelkonen kuvaa olleensa aiemmin to do -listamies, mutta
oppineensa nyt suuntaamaan toimintaansa tulevaisuuden visualisoinnin avulla.
”Ajattelen, että opettajuudessa se tarkoittaa sitä, että kantaa vastuunsa
oppilaista, kehittää itseään ja auttaa toisia. Digitaalinen on opittavissa
olevaa ja se avaa mahdollisuuden ymmärtää lasten ja nuorten oppimista
paremmin.”
Pelkonen sanoo, että hänen mielestään keskusteluun pitäisi
nostaa, että formaalin koulutuksen määrän lisääminen ei automaattisesti lisää
osaamista. Maailmalla on tutkittu, paljonko ihminen aidosti oppii esim.
neljässä vuodessa yliopistoissa ja todettu, että opintoajan pidentäminen ei
suoraan korreloi osaamisen lisääntymisen kanssa. Siksi opettajienkin tulisi
ottaa vastuuta oman osaamisensa kehittämisestä eli vaikkapa testauttaa omaa
opetussuunnitelmaosaamistaan vuorovaikutuksessa kollegojen kanssa.
”Jos ilmiöt ja käsitteet tuntuvat vierailta, yritän saada ne
haltuun. Ei saa uhriutua, vaan on otettava vastuu itsestään. Esimiehenä Otavan
Oppimisen palveluissa teemme tiiminä yhdessä tiettyjä tavoitteita ja puhumme
niistä. Sovimme työnjaosta ja vastuusta. Yritän soveltaa ajatustani oman
elämäni haltuun ottamisesta myös työhöni. Se tarkoittaa valtavasti keskusteluja
ja jokaisella pitää olla aikaa tehdä myös muuta kuin työtä. Luovuutta ja
vapaata vuorovaikutusta tarvitaan, jotta pärjäämme roboteille tulevaisuuden
työmarkkinoilla.”
Teija Mursula
